Puhras
Järjestystä ja puhtautta kotiin

Puhdas ja viihtyisä koti
Puhras tarjoaa siivous- ja järjestelypalveluita kotitalouksille Tampereella ja sen lähialueilla.
Puhras syntyi elokuussa 2024 aidosta innostuksesta siivousta ja järjestelyä kohtaan. Yrityksen taustalla on paljasjalkainen tamperelainen, joka oli haaveillut yrittäjyydestä jo pitkään, vaikka oikea suunta olikin hetken aikaa hakusessa. Monen eri työpaikan ja koulutuksen jälkeen oivalsin, että olen pienestä asti nauttinut siivoamisesta ja siitä, että paikat ovat siisteinä ja järjestyksessä – kotona ja välillä vähän muuallakin. Siitä syntyi ajatus, että tätä intohimoa olisi ihana hyödyntää niin, että sen tuomasta ilosta pääsevät osallisiksi muutkin kuin minä itse. Näin sai alkunsa Puhras!
Tavoitteena on huolehtia kodin puhtaudesta ja viihtyvyydestä sekä tarjota jokaiselle asiakkaalle ystävällistä ja lämminhenkistä palvelua.
- Rosa-Maria
Kiitos vielä käynnistä, ihana viettää kesälomaa puhtaassa kodissa <3 Hyvää työtä ja mukava persoona!